Terästarvike Oy
Terästarvike Oy perustettiin vuonna 1978, jolloin alalla jo toimineet Niilo Nikitin, Paavo Viinamäki ja Risto Heiman aloittivat toiminnan Helsingin Pihlajistossa. Toiminta aloitettiin kerrostalon alakerrassa sijaitsevissa tiloissa, ja tuotevalikoimaan kuului pääasiassa ruuvit ja teräkset. Tilojen käytyä pieniksi rakennettiin omat toimitilat samalle mäelle, lähelle sitä jossa toiminta aloitettiin. Uusiin tiloihin Hattelmalantie 2:een päästiin muuttamaan vuonna 1987 ja vuonna 1991 valmistui varaston laajennus. Vuonna 1997 toiminnan laajentumisen myötä käyttöön otettiin Tattarisuolla Kytkintie 44:ssä sijaitseva toimipiste ja tällöin sekä teräsvarasto että -myynti siirtyivät Tattarisuolle ruuvivaraston ja -myynnin jäädessä Pihlajistoon. Molemmat toimipisteet ovat edelleen käytössä.
Asiakaskuntamme koostuu etupäässä metalli-, elektroniikka- ja rakennusteollisuuden yrityksistä. Myös kunnossapidon yritykset ovat merkittävä asiakasryhmä. He arvostavat nopeaa toimintaamme käyttämällä palvelujamme. Toimintamme keskeisimmät tuotteet ovat teräkset, metallit, kiinnitystarvikkeet sekä alihankintatuotteet, joiden saatavuuden ja laadun takaavat pitkäaikaiset suhteet toimittajiimme Suomessa, Euroopassa ja kaukoidässä. Lisäksi oma koneistamomme pystyy valmistamaan asiakkaan piirustuksen mukaisia tuotteita. Omat autot varmistavat nopeat ja joustavat kuljetukset pääkaupunkiseudulla.
Terästarvike Oy:n toiminta-ajatus on tarjota kaiken kattavaa palvelua. Huolehdimme, että asiakkaillamme on aina saatavilla heidän tarvitsemansa osat ja komponentit. Saatavuudesta ja toimituksista huolehditaan sekä standardituotteiden että piirustusten mukaisten tuotteiden osalta asiakkaan toiveiden mukaan.
Terästarvike Oy:n johdossa toimii nykyään Risto Heiman ja henkilökunta on kasvanut alun kolmesta noin kolmeenkymmeneen.
Logo
Terästarvike Oy logo (.zip, 1.2 Mt)
Hakusanoja: jousi, kiila, koukku, kulmanivel, laserleikkaus, lautasjousi, nord-lock, pantenttivanne, rampamuhvi, sakkeli, tappimutteri, torx, u-pultti, vanttiruuvi, vesileikkaus, vääntöjousi




